Ollaan treenailtu nyt karsintojen jälkeen lähes päivittäin piha-agia ja kentälläkin käyty pariin otteeseen. Nyt on taas kisakärpänen päässyt puremaan ja on pitkästä aikaa tosi hauska lähteä kisaamaan ihan tavallisiin kisoihin. Kisataan nyt tavoitteella "sm-nollat koossa ennen joulua", mutta keskittyen kuitenkin koko ajan suorituksiin, ei tuloksiin.

Omalla kentällä treenatessa on muodostunut ongelmaksi Chilin kuumuminen. Tyttö käy niin ylikierroksilla, ettei kuuntele yhtään vaan suuntaa juuri sinne minne nenä näyttää. Toinen ongelma on rimojen tippuminen. Mulle kasvaa iso hernepuska nenään, kun rimoja tippuu schok.gif. Chili kun ei juuri koskaan tiputtele rimoja. Itse olen saanut ohjata vaikka kuinka huonosti ja tehdä kaikki kevätjuhlaliikkeet, eikä siltikään ole rimoja alas ropissut. Tiedä häntä johtuuko tämäkin tuosta kierroksilla käymisestä... Mutta äärimmäisen raivostuttavaa se ainakin on! Pitänee nyt jatkossa kiinnittää asiaan enempi huomiota. Ja mahdollisesti kehitellä toimenpiteitä millä prinsessalta otetaan liiat hyöryt ulos ennen treenejä.

Meillä alkaa Chilin kanssa syksyllä kuntokuuri. Oman kunnon kohotus on ihan välttämätöntä, sillä huomasin treenatessa, että jos joudun heittämään Chilin edestäni kepeille jääden itse kauemmas, en saa sitä enää kiinni! En itse tiedä yhtään koiraa, joka pujottelisi niin nopeasti, etteikö ohjaaja saisi koiraansa kiinni. Vaan nyt tiedän! Chilin kunnonkohotuksen tarve on tullut esille nyt kesän treeneissä. Chilihän on hyvässä kunnossa ja eihän kukaan koira kesällä jaksakaan kauaa treenata, mutta ei lisälenkit olisi pahitteeksi. Chili kun vetää treeneissä 110 lasissa ja on siis aika  poikki jos vähänkään kauemmin joutuu kohtia hinkkaamaan. Kuola vaan lentää, kun Chili mennä viipottaa. Olen aiheesta Chilin kanssa useampaan otteeseen keskustellut, ettei treeneissä tarvitsisi tehdä ihan täysillä joka kerta. Eipä tuo ole ottanut sitä kuuleviin korviinsakkaan rolleyes.gif

Huomenna kisataan kahden startin verran Tampereella. Otin nyt vielä illalla vähän piha-aksaa neidin kanssa, jos vaikka höyryt jäisi näin kotiin, eikä niitä tuotaisi laisinkaan kisapaikalle. Jotenkin kuitenkin epäilen tätä teoriaa...