Niin siinä vain kävi, ettei sitä paljon puhuttua pöytää MM-karsinnoista löytynyt. Parempi ehkä niin, vaikka sitä muutamaan otteeseen tulikin harjoiteltua... Kisapaikkana Helsingin jäähalli oli aika mahtava kokemus kirkkaine valoineen ja isoine katsomoineen.

Ensimmäisellä hyppyradalla oli radan puolivälissä armoton suora, johon tultiin kaarteesta. Tiesin jo rataantutustumisessa, että Chili hyppää kaarrehypyn pitkälle, joten jäin suoristamaan hyppylinjaa seuraavalle esteelle (rengas). Tämä koitui kuitenkin kohtaloksemme, kun koira ampaisi eteenpäin ja ennen kuin kissaa ehdin sanoa, oli bongannut jo sivulta väärän hypyn. Jos aletaan jossittelemaan, niin olisin varmasti saanut tilanteen hoidettua, jos en olisi jäänyt hyppylinjaa suoristamaan. Mutta kun se ei sillä jossittelulla parane...  Tämän radan jälkeen oli siis  taskussa yksi hylkäys.

Toinen rata oli aika kivanoloinen. Ottaa kyllä melkoisesti aivoon, että menin taas muiden mukana tunkemaan valsseja, vaikka tiedän että sylkkärillä olisin saanut kaarteen puolet pienemmäksi. Keinulle tullessa kaarros venyi niin pitkäksi, että Chili oli vähällä ajautua esteestä ohi, mutta viime tingassa kääntyi keinulle. Tässä oli lähellä jo ylösmenokontaktivirhe, vaan ei tuomarin käsi kuitenkaan heilahtanut. Seuraavassa hankalassa kohdassa epäonnistui taas väärin ajoitettu valssi (tämä on se meidän kompastuskivi....). Chili ajautui aavistuksen selän taakse ja jouduin onkimaan koiran oikealla puolella ja joutuen  itse näin väärään paikkaan. Radasta selvittiin kuitenkin ilman virheitä ja yllätyksekseni ehdittiin vielä Frodon asettamaan tiukkaan ihanneaikaan. Monta kohtaa olisi voinut tehdä toisin ja moni asia olisi voinut onnistua paremmin, mutta raivattiin kuitenkin tie toiselle päivällä. Sijoituksemme loppujenlopuksi tällä radalla neljäs.

Sunnuntain radassa olikin sitten paljon tekemistä. Rata suosi lähinnä koiria joiden kanssa pystyi juoksemaan rinnalla. Ja tiettävästi Chili ei ole yksi niistä... Meidän kohtaloksi koitui puomin kontakti, jolle Hilkka-Maarit ei jäänyt minua odottelemaan. Otti kuitenkin kauniin kontaktin, mutta jostain syystä jäin itse himmailemaan liian kauas ja tällä välin ehti Chili jo bongata väärän putken pään. Meidän karsinnat päättyi siis siihen.

Kokonaisuudessaan olen erittäin tyytyväinen. Valmistautuminen onnistui hyvin, pystyin keskittymään oikeaan asiaan ja myös suorituksissa oli paljon hyviä kohtia. Ja se pääasia: meillä oli kivaa, yhdessä. Nautin siitä, että sain oman rakkaan koirani kanssa kisata. Aina kun ei tule muistaneeksi sitä, että jokainen kerta voi olla se viimeinen. Helmikuun tapahtumien jälkeen osaan arvostaa jokaista hetkeä, jonka saan viettää Chilin kanssa. On se vaan niin mahtava!