Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
07.07.2009 - 14:59

Eilen käytiin tekemässä MM-karsintoja ajatellen pientä treeniä. Harkattiin putkipuomi-hässäkkää, joka onnistui ihan loistavasti. Piti vain itse muistaa olla nostamatta käsiä jos halusi koiran puomille. Muutama avo-kulmakin otettiin siinä samalla. Hyvin hakee jos jään itse kauas enkä vie omalla liikkeellä toiseen väliin.

Mutta sitten se kauhistus. Ei olla treenattu yhtään PÖYTÄÄ! Jo viime karsintoihin taisin valittaa samasta asiasta, enkä ole saanut koko vuoden aikana tehtyä yhtään mitään asian hyväksi. JAIKS! No tässä ajassa asialle ei juurikaan voi enää tehdä mitään, joten toivoa sopii, että pöytää ei ole tai jos se on niin saan vauhdin niin hiljaiseksi, että pysähtyminen on fyysisesti mahdollista.

Pieni huolenaihe muodostui myös turhan monista riman pudotuksista. Ei Chili ennen ole pudotellut noin herkästi rimoja, vaikka olen käskyttänyt just riman päällä. Otin sitten muutamia hyppyjä liioitelluilla häiriöillä ja käskytyksillä ja niillä kerroilla kyllä pysyi. Noh torstaina Chippe pääsee Piiralle, joten jos jotain jumeja on niin ne saadaan sitten hoidettua.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Elämää länderi Chilin (-04) kanssa. Mukana saattaa viuhahdella muut lauman nelijalkaiset: länderi Flii (-07) ja bretoni Roosa (-99).
Chili

FIN AVA, FI AVA-H & FIN MVA Kipazin Creme de Menthe

synt: 03.01.2004

Harrastukset: agility ja vesipetoilu

      
 

Kalenteri
  •